maanantai 25. toukokuuta 2015

The doctor tells me to relax and stand still

Blogi hiljenee taas viikoksi koska lähdetään Seinäjoelle käymään ja kone jää kotio!
Avokilla on kouluun pääsykokeet (peukut pystyyn) ja mennään sen takia taas vähän porukoiden nurkkiin istumaan ja nauttimaan mamman ruuista :)

Viikonloppu oli mahtava! Piti käydä siskolla vähän katsomassa euroviisuja ja nauttimassa viiniä sekä muita herkkuja. Oli ihana nähdä kavereita ja viettää iltaa ILMAN kovempaa ahdistusta. Krapula-aamusta ei sitten puhutakkaan.

Löysin tosiaan tumblrista ihanan ahdistussivun millä heitetään läppää ahdistuksesta kera gifien :D
Pakko jakaa teillekkin tähän pari niistä, ehkä tuovat hymyn myös teiän huulille!


When you haven’t had panic attacks recently and you get anxious about not being anxious



When your best friend asks how you’re doing

 

Does reasoning with my anxiety ever help me feel less anxious?

 

Hit by a sudden panic attack


 


When you meet someone who never seems to get anxious or nervous

 

When people tell you your worries are all in your head


 



Itse sivusto löytyy tästä jos haluaa tsekkailla lisää:

http://anxiety-problems.tumblr.com/


torstai 21. toukokuuta 2015

You're much better looking when you're in disguise

Tänään pitkästä aikaa jaksoin laittautua jopa ihmisen näköiseksi koska minua kaipasi ah niin rakas ystäväni työkkäri! Ihanaa luennointia kuinka pitäisi kävellä yrityksiin sisään ja pyytää työpaikkaa plaaplaaplaa... Mutta muuten on oikein hyvä aamu ollut. Jaksoin jopa napsia paria kuvaakin omasta naamasta ja vähän muustakin.
Oon tällä hetkellä tukkani kanssa oikeastaan omassa värissäni, mikä on kovin hämmentävää. Oon aina vihannut tätä perus maantienharmaata, mutta tällä hetkellä se oikeastaan miellyttää silmää. Toki plussaa on myös se ettei tarvitse koko ajan juosta kaupassa hakemassa uutta väriä kun juurikasvu alkaa kuumottelemaan olemassaolollaan.



Sängyn vierellä odottavat kirjat lukemistaan, AH rakastan niin paljon avata kirjan illalla ennen nukkumaan menoa ja upota sen maailmaan hetkeksi. Jos olisi rahaa kuin roskaa niin voisin hukuttaa itseni kirjoihin.
 Täällä alkaa myös muuttolaatikot pikkuhiljaa kasaantumaan. Ihanat, pahviset, keltaisen banaanilaatikot, mikäs sen parempi sisustuselementti :)

Joku voisi sanoa että mun elämä on ihan tylsää, mutta mä nautin tästä. Nautin näistä pienistä asioista, jopa siivouksesta ja muutenkin kotona touhaamisesta. Kynttilänvalossa istumisesta illalla teekuppi kourassa, miehen kainalosssa.


tiistai 19. toukokuuta 2015

Desperate minds mean desperate measures

En edes tiedä taas mistä aloittaa. Tällä hetkellä olo suhteellisen ok. Kai.
Nappasin puolikkaan Opamoxin kauppareissun jälkeen, tuntui kuin jalat antaisivat periksi alta, koko keho tuntui tärisevän ja tajunta karkaavan jonnekkin kauas. Nyt onneksi taas turvassa kotisohvalla mutta silti tuntuu kuin jokin sisällä tärisisi.


En oo moneen yöhön saanut nukuttua hyvin. Valojen sammutuksen jälkeen pyörin sängyssä monta tuntia pyöritellen miljoonaa ajatusta päässäni ja vähän väliä tupakilla rampaten. Mietin kaikkia vaihtoehtoja kuinka kaikki voi mennä pieleen ja mitä täytyy tehdä ja mitä muut ajattelevat. Oi kun olisikin ajatuksille vain STOP-nappi olemassa.


Oon monesti miettinyt mistä tää kaikki alkoi. Alkoiko se ala-asteen kiusaamisesta/syrjimisestä, yläasteen paineista, syömishäiriöistä, itsetuhoisuudesta, alkoholista, huonoista suhteista vai onko tämä vain tämän kaiken summa? Olisi helppoa tietää tarkka aika ja paikka, asia mitä lähtisi puimaan ja yrittämään korjata. Tuntuu vain että koko elämä pitäisi setviä tällä hetkellä läpi että olo edes vähän lähtisi EHKÄ helpottamaan. 
Pelottaa aloittaa nyt syksyllä psykoterapia. Tuntuu että olen niin monelle puhunut näistä asioista, eikä se ole helpottanut. Voiko psykoterapeutti auttaa enää kun tuntuu että kaikki on jo sanottu?






Miten kohottaa omaa itsetuntoaan kun ei ole sellaista oikein koskaan omistanutkaan? Mistä aloittaa kerämään palasia siihen että saisi vakuutettua edes itsensä että okei ehkä mä pärjään, ehkä mä pystyn tähän, ehkä mä olen riittävä. 
Olen yrittänyt naamakirjassa ahdistuneisuusryhmässä olla avuksi ihmisille ja jakanut kokemuksia. Se on todella outoa huomata kuinka moni kärsiikään samanlaisista ongelmista. Osa tarinoista siellä on kuin oman käden kautta kirjoitettuja. Se on outoa, "ihanaa" ja kamalaa samaan aikaan. En toivoisi tätä oikeasti kenellekkään. Suurin osa ihmisistä ei ymmärrä miltä tämä tuntuu. Kuinka tämä kuluttaa ja väsyttää. Teksti nyt vähän hyppelee nakista kukkaruukkuun mutta niin hyppii ajatukset mun päässänikin. Koittakaa te kaikki myös jaksaa ! 





sunnuntai 17. toukokuuta 2015

I'd play the game but I'm the referee

Eilen oli huono päivä ja näköjään niin on tänäänkin.
Pitäisi kauppaan lähteä ja ahdistaa ja pelottaa ja pyörryttää.

Pakko yrittää pitää huumoria yllä ja ottaa nappi naamaan :)

Ja pakko muistaa minkä takia elämä on ihan mahtavaakin. 
Älkää vihatko kuvaspämmistä.










tiistai 12. toukokuuta 2015

Everybody needs some sympathy

Ohhoh olipas viikko.
Nyt on kaikki paperit asunnosta ja lainoista kirjoitettu ja nyt ei muutakuin pakkaamaan.
Oltiin koko viikko Seinäjoella vanhempieni luona ja hoidettii samalla nuo asiat kuntoon.

Tässä iloinen pärstä matkalla kirjottamaan sopimuksia



Nyt viimeinkin istahdin kotona koneen ääreen ja saatoinpas avata itselleni samalla oluen!
Oon huikeen ylpeä itsestäni tällä hetkellä, koska koko viikon aikana meni vain puolitoista Opamoxia.
Sinänsähän ei tämä nyt varmaan monelle kunnon hurrauksen hetkeltä kuulosta mutta mulle se on tosi iso asia. Viikon sisällä tullut liikuttua ihmisten ilmoilla ja hoidettua noita asioita, niin olisin uskonut että enemmänkin nappeja olisi mennyt kurkusta alas.
Samalla myös pelottaa kauanko tämä hyvä hetki kestää, mennäänkö taas heti huomenna alas jyrkänteeltä.





Ja myös oon huikeen iloinen siitä että kolmisenkin tyyppiä on löytänyt tiensä seuraamaan tätä blogia
Kiitos teille kaikille! :)


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Dilated eyes shine for one last time

Oh my, eikö tämä koskaan lopu?
Kello on hyväkun edes yksitoista aamulla ja täydet annokset vedetty lääkkeitä ja tuntuu kuin seinät kaatuisivat päälle. Miksei mikään auta?
Hautaan pään tyynyyn, hengitän syvään ja pitkään, toistan useita kertoja, silti tuntuu kuin keho antaisi periksi ihan juuri nyt.



Hold your breath and count to ten,
And fall apart and start again,
Hold your breath and count to ten,
Start again, start again




Haluaisin niin vain nauttia elämästä. On oikeasti todella paha olla. 
Ehkä tämä helpottaa taas tunnin päästä, ehkä tämä kestää koko päivän, kuka tietää.
Eniten pelottaa kuolema, vaikken sinänsä tiedä onko se yhtään sen pelottavampaa kuin tämä päivittäinen ahdistus.Silti en todellakaan halua luovuttaa.

lauantai 2. toukokuuta 2015

How am I gonna be an optimist about this?


Oivoi, kuvittelin jo että eilinen olisi sittenkin mennyt hyvin. Mutta ei.
Sydän vihloi jo neljättä päivää eikä lääkitys enää auttanut, viimeisetkin mielenterveyden rippeet alkoivat loppua tässä pisteessä ja reissuhan siinä ensiapuun tuli.
Olin siellä nelisen tuntia monitoreissa kiinni sekä otettiin EKG sekä tietysti veri- ja pissanäytteet ja mistään ei mitään löytynyt. Pari uutta reseptiä löivät kouraan ja veikkailivat refluksitautia tai selkä/rintarangan jumeja. Tänäänkin aamulla heräsin kylmä hiki päällä ja heti sydän alkoi vihloa.
Eikö tämä lopu koskaan? Eikö mikään auta? En jaksaisi tätä millään. Haluaisin edes yhden päivän jolloin ei tarvitsisi ajatella oman elämän loppua tai että edes kivut häviäisivät.

Ulkona paistaa aurinko ja aamu on todella kaunis, mutta silti ei jaksa edes hymyilyttää.

If you don't play you'll never win

Huomenta päivää!

Täällä elämä rullailee edelleen samaa rataa. Tänä aamuna piti kauppaan lähteä ja yllätys yllätys mukava paineen tunne valtasi jälleen pään. Olin 100% varma että kyseessä on nyt aivoveritulppa tai muuten vain suoni olisi valmiina poksahtamaan. Kummallista kyllä puolikas lääke naamaan ja pikkuhiljaa jomotuskin alkoi katoamaan. On tämä sairaus kyllä yks helvetin henkinen työmää.

Vappua vietettiin ihan kotona, minnekkäs mä nyt uskaltaisinkaan lähteä... :D
Mutta otettiin vähän viiniä ja rommia, keskusteltiin henkeviä ja pidettiin oikein mukava ilta ihan kahdestaan avopuolison kanssa. Toki Hallakin otti iisisti koko illan, alla todiste.





Nyt jännittää iha hurjasti.  Ollaan ensi viikolla menossa Seinäjoelle kirjoittamaan asunnosta kauppakirjat. Sitten onkin ensi kuussa muutto. Apua!
Tätäkö se nyt on olla sitten aikuinen, oma asunto, asuntolaina, koira ja mies.
Muistan kun nuorempana mietin että kyllä tässä vaiheessa kun tulee jo 24 vuotta täyteen, oltaisiin niin aikuisia. Täytyy myöntää että en kyllä tunne olevani. En tiedä mistään mitään, kaikki on uutta ja jännittävää. En tiedä mitä haluan tehdä, enkä tiedä mitä kaikkea haluaisin tältä elämältä. Mutta tuntuu myös siltä että monella muulla on samat fiilikset. Ehkä tää tästä, jossain vaiheessa :)