tiistai 6. lokakuuta 2015

So sublime, the chase to end all time

Pitkästä aikaa taas blogin ääressä. Oon kyllä joka päivä tsekkailut teidän postaukset läpi, mutta jostain syystä on itse vaikeaa taas kirjoittaa.

Viime yö oli pitkästä aikaa ihan hirveä. Pyörin aluksi sängyssä melkein kaksi tuntia ennenkuin sain unenpäästä kiinni. Senkin jälkeen heräsin n. puolen tunnin välein siihen että sydän hakkaa ja pelottaa ja ahdistaa. Jotenkuten sitkuttelin yön kuitenkin läpi ja heti noustessa nappasin Opamoxia.
Nyt vaan yritän elää.


Tosiaan avokki on nyt ollut päivät koulussa ja mulla on vaikeampaa kuin aikaisemmin. Jotenkin pää pursuaa suoraan sanottuna liikaa paskaa yksin ollessa. Ehdin mennä kaikki mahdolliset skenaariot päässä läpi mitä voisi tapahtua.
Oon myös alkanut kehittää jonkinmoista pakkomiellettä siivoamiseen koska se auttaa paljon siinä,
että en ehdi ajatella noita kauheuksia.


Sain tosiaan nyt viimeinkin Kelan kanssa setvittyä nuo psykoterapiakuviot kuntoon ja viime viikolla aloitin!
Oon nyt käynyt siellä kolme kertaa ja tänään on taas aika. Vain yksi näistä kerroista on mennyt ns. hyvin, eli en ole ollut ahdistunut ja syönyt rauhoittavaa :D
Ehkä tää tästä alkaa helpottamaan. Vielä on vaan tosi vaikeaa puhua tuntemattomalle näistä asioista.
Monet kysymykset mitä terapeutti esittää on oikeasti semmosia mihin en osaa vastata. Asioita mitä en ole edes koskaan miettinyt. Juuri niitä että "miksi tämä tuntuu tältä?" "miksi juuri se ja se aiheuttaa tälläisen reaktion?" yms.  Vedän ihan lukoon kun en tiedä mitä sanoa.




Viikonlopuksi avokki lähtee auttamaan siskoaan muutossa toiseen kaupunkiin. Mua niin pelotti ajatus jäädä yksin että heti soittelin äitille ja kysyin saadaanko tulla koiran kanssa "hoitoon" sinne viikonlopuksi :D
Tottahan toki, kuului vastaus heti. Onneksi ne niin paljon rakastaa tuota karvapalloa (toivottavasti myös vähän muakin) että mielellään ottavat kylään.
Mutta nyt taas poistun takavasemmalle yrittämään laittamaan itseäni kuntoon terapiaa varten.
Koittakaa tekin jaksella <3